UUTISET
- Metsät | EU-maat ja parlamentti pääsivät sopuun metsäkatoasetuksesta
Metsäkatoasetus kieltää esimerkiksi kahvin ja puun tuonnin EU:n alueelle, jos ne aiheuttavat pysyvää metsäkatoa. Asetus tulee voimaan vuoden päästä.
- Euroviisut | Israel saa osallistua Euroviisuihin, Ylen mukaan myös Suomi valmistautuu laulukilpailuun
Useat maat kertoivat torstai-iltana boikotoivansa Euroviisuja. Yleltä ei kerrota, miten monen maan täytyisi jäädä pois, jotta Ylekin ryhtyisi harkitsemaan poisjääntiä.
- Euroviisut | Kulttuurialan adressin alullepanija vaatii Ylen hallitusta hätäkokoukseen
Espanjan, Hollannin, Irlannin ja Slovenian yleisradioyhtiöt ilmoittivat torstaina jäävänsä pois ensi vuoden Euroviisuista. Ylen mukaan Suomi on osallistumassa kilpailuun.
- Jalkapallo | Kotimaisen jalkapallovuoden parhaat palkittiin – Oliver Antmanille ja Eveliina Summaselle kunniaa
Perinteisessä gaalassa palkittiin esimerkiksi vuoden mies- ja naispelaajat.
- Yhdysvallat | Kuvat Epsteinin ”pedofiilisaarelta” julkaistiin ensimmäistä kertaa
Kuvat julkaistaan samaan aikaan, kun uusi laki pakottaa Yhdysvaltain oikeusministeriön luovuttamaan Epstein-asiakirjat.
- Venäjän liittolaiset | Venäjä tekee paluuta maailmanpolitiikan valokeilaan: Intian Modi halasi Vladimir Putinia
New Delhissä neuvotellaan valtavista öljy- ja asekaupoista.
- Euroviisut | Suomen Euroviisuklubi tukee Ylen päätöstä osallistua
”Olen tyytyväinen siihen, että Uuden musiikin kilpailussa saadaan valita Suomen viisuedustaja”, sanoo klubin puheenjohtaja.
- Salibandy | Vedonlyöntikohussa rangaistujen nimet salattiin – Eräviikingit julkisti ne silti
Salibandyliitto ei julkistanut rangaistujen nimiä. Osa seuroista toimii toisin.
- Elokuva-arvio | Irvokkaat robotit mellastavat kauhuhitin laimeassa jatko-osassa
Freddy’s -elokuvat voisivat olla melkeinpä parodioita kauhuelokuvista, niin laihoin tuloksin niissä yritetään vääntää kauhua, kirjoittaa Pertti Avola.
- Jääkiekko | NHL:stä lähtenyt Niko Huuhtanen siirtyy Sveitsiin
Niko Huuhtasen uusi seura on Sveitsin pääsarjan EHC Biel-Bienne.
Online-Apotheke diskrete-apotheke24.de bietet Ihnen die besten Potenzmittel direkt und diskret aus Deutschland. Viagra wirkt dabei in 30 Minuten und hat eine Wirkung von ca. 5 Stunden. Für erotisches Vergnügen muss allerdings eine gesunde Libido vorhanden sein. Cialis kann dagegen über 36 Stunden wirken. Besuchen Sie unseren Partner und finden Sie selbst heraus welches Potenzmittel für Sie geeignet ist.
- Stubb kertoi Zelenskyin kannalta huolestuttavan tiedon
Tähän artikkeliin on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat torstailta 4. joulukuuta 2025. Kyseessä on sodan 1380. päivä. Ukrainalaislehti Kyiv Independentin mukaan Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb varoitti eurooppalaisia johtajia ja sanoi, että USA:n neuvottelijat Steve Witkoff ja Jared Kushner olivat luultavasti keskustelleet venäläisten kanssa jo samalla, kun ukrainalaisten kanssa käytiin neuvotteluja Miamissa. Lehden tiedot perustuvat puhelinkeskustelun litterointiin, jonka on välittänyt korkeassa asemassa oleva diplomaattilähde.
- Uusi ennuste joulun säästä julki
Ainakin yhdessä osassa maata lumipeite vahvistuu pian, mutta monin paikoin sää on tavallista lauhempaa. Tuore ennuste povaa loppuvuodesta tavanomaista lauhempaa. Siihen ennuste ei ota kantaa, missä päin maata kannattaa odottaa tai olla odottamatta valkoista joulua.
- Trumpilla uusi silmätikku: ”He ovat tuhonneet maamme”
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on viime aikoina kritisoinut Yhdysvaltain somaliväestöä kovin sanoin. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ottanut viime päivinä kohteekseen Minnesotan somalitaustaiset maahanmuuttajat. Ensin Trump haukkui heitä tiistaina kabinettinsa kokouksessa ”roskaväeksi” ja kertoi, ettei halua heitä Yhdysvaltoihin. Trumpin mukaan somalitaustaiset maahanmuuttajat ovat ”tuhonneet Minnesotan” ja koko Yhdysvallat siinä samassa.
- Joukkopuukottaja testaili kirvestä Prismassa – Järkyttävä hyökkäys tallentui videolle
Järkyttävällä videolla näkyy, kuinka puukottaja etsii kaupasta teräasetta ja hyökkää sitten neljän ihmisen kimppuun Ratinassa Tampereella. 23-vuotias mies kiertelee tamperelaisen Prisman työkaluosaston hyllyjen välissä. Hän katselee kirveitä ja muita teräaseita. Mies ottaa käteensä erilaisia kirveitä ja testaa niitä hakkaamisliikkeitä muistuttavin elein.
- Nyt tuli sinetti – Kohuttu palkansaajien maksu nousee
Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuun tulee peräti 0,30 prosenttiyksikön korotus. Aihe on puhuttanut, sillä nosto syö veronalennusten vaikutuksia. Nyt se on selvää. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu nousee nykyisestä 0,59 prosentista 0,89 prosenttiin palkasta. Hallitus nuiji päätöksen kasaan torstaina. Asiasta tiedottaa sosiaali- ja terveysministeriö.
- Julkaisematon raportti kuumentaa jo nyt – Nasima Razmyarin kuppi nurin
Perjantaina julkaistava selvitystyö yrittäjien eläkemaksuista herättää jo nyt keskustelua. Hallitus on käynnistänyt yrittäjien eläkemaksujen uudistuksen. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) tilasi tätä varten Eläketurvakeskuksen (ETK) entiseltä toimitusjohtaja Jukka Rantalalta selvitystyön. Selvitys on määrä julkaista huomenna perjantaina.
- Lehti: Salainen puhelu vuoti julkisuuteen – Stubbilta painavaa puhetta
Luottamuksellisessa keskustelussa eurooppalaiset johtajat antavat ymmärtää, ettei Yhdysvaltoihin voi luottaa. Saksalaislehti Spiegel on julkaissut otteita luottamuksellisesta keskustelusta, joka käytiin maanantaina eurooppalaisten huippupoliitikkojen kesken. Mukana puhelinkeskustelussa olivat muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron, Saksan liittokansleri Friedrich Merz, Naton pääsihteeri Mark Rutte ja Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb. Keskusteluun osallistui myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sekä esimerkiksi Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen. Viikonloppuna Ukrainan ja USA:n edustajat olivat tavanneet Floridassa, ja tiistaiksi Yhdysvaltain neuvottelijat matkustivat Moskovaan tapaamaan Putinia.
- Pääkirjoitus: Minja Koskela häkeltyi: Miksi muut eivät tajua helppoa tapaa saada rahaa?
Jos kireä verotus olisi ratkaisu Suomen ongelmiin, meillä pitäisi mennä jo lujaa, kirjoittaa päätoimittaja Valtteri Varpela. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela iloitsi tällä viikolla puolueen teettämän mielipidekyselyn lopputuloksesta: peräti 75 prosenttia suomalaisista suhtautuu puolueen ehdottamaan miljonääriveroon myönteisesti. Iloon uutisesta sisältyi pieni mutta: miljonääriveron tuotto oli kytketty sote-palveluiden turvaamiseen, vaikka todellisuudessa veroja ei ole Suomessa korvamerkitty mihinkään tiettyihin menoihin.
- TalSa: Ikävä ilmiö S-marketissa – Kassoja suljettu
Espoolaisen S-marketin toimet ovat tuottaneet tulosta, Taloussanomat kertoo. Espoolainen S-market on turvautunut erityiseen ratkaisuun näpistelevien koululaisten takia, Taloussanomat (TalSa) kertoo. Kaupan itsepalvelukassoja on suljettu ruokatuntien ajaksi S-market Nihtisillassa.
- Sonnit ruhjoivat yrittäjän kuoliaaksi – Lehmätilan isäntä huolissaan tilan tulevaisuudesta: ”Tuli suru puseroon”
Pian 20 vuotta isäntänä ollut Timo Kujala on saanut mustelmia, jännevammoja ja jopa kylkiluun murtuman työskennellessään eläinten kanssa. Emolehmätilan isäntä Timo Kujala on joutunut useisiin vaaratilanteisiin eläinten kanssa. Hän on saanut ruhjeita, mustelmia, hermosärkyjä, jännevammoja ja jopa kylkiluun murtuman. Viimeisin ja vakavin tilanne sattui pari vuotta sitten, kun emoa ja vasikkaa siirrettiin hoitokarsinaan. Vasikka kimpaantui, ja Kujala sai ”sarvesta takamukselle ja jalkoihin”.
- Hulk Hoganin kuolinsyystä leviää melkoinen väite – vaimo tyrmää täysin
Sky Daily Hogan kieltää väitteen.
- Israel mukana Euroviisuissa – Yle: Suomi osallistuu
Israelin kisaamisesta on väännetty jo pidempään. Nyt päätös on tehty.
- Paljastuksia Linnan juhlien kulisseista – ”Muutettiin muutamia asioita”
Juhliin on kutsuttu hieman alle 1 800 vierasta.
- Järkyttävä onnettomuus maailmancupissa – tajuton urheilutähti helikopterilla sairaalaan
Beaver Creekillä nähtiin raju törmäys.
- Viisi simpanssia karkasi eläintarhasta, neljä ammuttiin – tragediasta selvinneiden tilanteesta uusi tieto
Ruotsalaiseläintarhan apinajahtia seurattiin tarkasti kolme vuotta sitten.
- Syyllistyikö Trumpin alainen raskaisiin rikoksiin? Tästä tappoiskussa on kyse
Tappokäskyä merellä setvitään nyt Yhdysvaltain kongressissa. Erityisesti puolustusministeri Pete Hegsethin rooli aiheuttaa kysymyksiä.
- Venäjä kielsi lasten suosikkipelin
Venäjän viranomaisten mukaan peli voi kannustaa alaikäisiä rikoksiin.
- Kotimaisen jalkapallovuoden parhaat palkittiin – tässä ovat vuoden pelaajat
Perinteisessä gaalassa palkittiin esimerkiksi vuoden mies- ja naispelaajat.
- Sami Hyypiä palkittiin suorassa lähetyksessä
Palloliitto ja Veikkausliiga palkitsevat kauden 2025 parhaita Captain’s Ball -gaalassa torstaina 4. joulukuuta. ISTV näyttää gaalan suorana lähetyksenä.
- Krista Siegfrids täytti 40 vuotta – julkaisi bilekuvan
Laulaja odottaa uutta vuosikymmentä innolla.
Denn Sie müssen studieren und viele Männer schämen sich oder Kamagra wirken ganz genauso oder da diese zuvor zerteilt werden muss, Viagra kann keine willkürliche Erektion erzeugen. Weil diskrete-apotheke24.de sehr stark den Blutdruck stimuliert oder das erste Präparat in der Reihe der modernen Potenzmittel, bei der Behandlung der erektilen Dysfunktion jeglicher Ätiologie und und wenn Sie auf die Frage der schwachen Erektion zusammengestoßen haben.
- Venäjä kielsi lasten suosikkipelin
Venäjän viranomaisten mukaan peli voi kannustaa alaikäisiä rikoksiin.
- Venäjä blokkasi Snapchatin
Venäjä on rajoittanut monien viestisovellusten käyttöä.
- Netflixissä on nyt viiden tähden mestariteos
Rockstar Gamesin hitti saapui Netflixiin.
- Varasitko hammaslääkäriajan? Varo!
Huijarit käyttävät hyväkseen suun terveydenhuollon ajanvarauksia Satakunnan alueella.
- OP varoittaa pelätystä huijauksesta – nämä ovat vaaran merkit
Huijauspuheluita on soitettu myös suomalaisista numeroista.
- Suosittu iPhone vanheni
Malliin ei saa enää huoltoa tai varaosia.
- Poliisi: Sinä olet vaarassa langeta nettihuijaukseen
Uudet teknologiat ovat auttaneet verkkokonnien työtä merkittävästi.
- ”Mitä tarkoittaa..?” – suomalaiset googlasivat tätä kysymystä kerta toisensa jälkeen
Vastaus yleiseen kysymykseen saattaa olla pettymys.
- Jyväskyläläinen perheenisä tietää, mikä vetoaa nuoriin miehiin
Arttu ”Olvari” Hämäläinen ei välitä liiaksi muiden kommenteista.
- Hän oli Suomen soitetuin artisti Spotifyssä – yllättikö?
Suomalaisartistit dominoivat listoja.
- Trump valitsi uuden arkkitehdin valvomaan Valkoisen talon tanssisaliprojektia
Washington Postin mukaan McCrery ja Trump olisivat olleet eri mieltä rakennettavan lisäosan koosta ja laajuudesta.
- Trump isännöi Ruandan ja Kongon demokraattisen tasavallan välisen rauhansopimuksen allekirjoitusta
- Norja upotti sota-aluksia rannikolle ja suututti kalastajat – NRK: edes ympäristöministeriö ei tiennyt armeijan puuhista
Norjan Ilmasto- ja ympäristöministeriön mukaan se sai yksityiskohtaista tietoa harjoituksesta vasta hylkyjen upottamisen jälkeen.
- Ylen toimitusjohtaja Israelin Euroviisu-osallistumisesta: Emme aio esittää poissulkua
Useat maat ovat ilmoittaneet boikotoivansa Euroviisuja, koska Israel saa osallistua niihin.
- Puolustusministeri Hegsethin viestit asettivat joukot vaaraan, toteaa Pentagonin raportti
84-sivuinen tutkintaraportti perkaa Hegsethin Signal-viestintää liittyen USA:n maaliskuiseen iskuun Jemenissä
- Muurahaiset auttoivat löytämään Suomelle uuden hyönteislajin
Metsähallituksen Luontopalvelut löysi useita Suomelle uusia hyönteislajeja tämän vuoden kartoituksissa. Osa löydöksistä pääsi yllättämään tutkijatkin.
- Lahtelaismies halusi näyttää, mitä tavallisilla jouluvaloilla voi tehdä – lopputuloksen huomaa kaukaa
Kausivalaistukseen kerrostaloissa ei ole sääntöjä, mutta kukin voi pyrkiä huomioimaan naapurit. Harkitun kauniit valoasetelmat joka vuosi tekevä Sillanpää kannustaa luovuuteen.
- Israel saa osallistua Euroviisuihin – Alankomaat, Espanja, Irlanti ja Slovenia jäävät pois, Suomi osallistuu
Yle valmistautuu osallistumaan kilpailuun, Yle kertoo.
- Salon kaupunginjohtaja tyrmää kansanäänestyksen ja ehdottaa länsiradan osakassopimuksen hyväksymistä
Äänestyksen järjestäminen veisi aikaa yli kaksi kuukautta ja kustannukset olisivat noin 180 000 euroa.
- Kaivoshanke Kuusamon Juomasuolla ei ole elyn mielestä vahingoittanut ympäristöä – järjestö tyrmistyi perusteluista
Ely-keskus määräsi yhtiön itse teettämään mittaukset Juomasuon koelouhoksen läheiseen vesistöön. Kansalaisjärjestön mukaan tällaisia mittauksia on mahdoton pitää luotettavina.
Selaa.fi
Hyödyllisiä linkkejä jo vuodesta 2008
- asiakaspalvelu@selaa.fi
- Helsinki, Finland



















